tiistai 8. huhtikuuta 2014

Darren Shan

Darren Shan

The Saga Of Darren Shanin luoma 12-kirjasarja,
 ei koskaan noussut edes Twillighthin tasolle.
Se on kuitenkin kerännyt lukijoita ympäri maailmaa.
 Erityisen suosittu sarja on aina ollut japanissa.
Sarjalla on lukijoita iso-britanjassa, espanjassa, saksassa, englannissa ja suomessa.
Sarja on saanut myös sovituksen mangaversiolle.
Darren Shanin mangaa alettiin julkaista suomessa vuoden 2003 joulukuussa.
Vuonna 2009 Darren Shan sai myös sovituksen elokuvaan, nimeltään Vampire's Assistant
Elokuva on myöd DVD:nä ja Blu Rayna.
Elokuva ei juurikaan liity sarjan oikeaan juoneen mutta upea lisä se on keräiliälle. Alkuperäiset Darren Shanin kirjat on suomennettu jo vuosia sitten.
 Mangan suomennoksessa on käytetty apuna alkuperäisten kirjojen suomennoksia. Darren shanin manga on ostettavana marketeista joka toinenkuukausi. 

Omat mielipiteeni sarjasta:
Sarja on sanoin kuvaamaton, eli ihana. muuta en osaa sanoa!
  Darren Shan mangan osat 1 & 2 ilmestyivät jo joulukuussa!



Darren Shan mangan osa 3 ilmestyi jo helmikuussa!


















Darren Shan mangan osa 4 ilmestyy 11 huhtikuuta!